Hitsaamisia vol. 1
Niin se alkoi Auto nosturiin ja vikalistaa alulle. Tiedossa oli, että jonkin verran tuossa töitä saa tehdä, mutta näin vähän jälkikäteen kun päivitän näitä ensimmäisiä juttuja, niin ehkäpä ei noin paljoa olisi tarvinnut olla. Selvähän se on, että halvan ja vanhan auton kun ostaa, niin eipä sitä kukaan tiedä mitä saa. Epäilen kyllä, että viimeisessä remontissa oli tuttu korjaaja vinkannut, että nyt kannattaisi myydä, kun alkaa vikoja kertymään enemmän, kuin lompakko kestää. Vaan hihat rullalle ja töihin Ensimmäinen nurkka käsittelyyn autosta, joka on myyjän sanojen mukaan "ikäisekseen sikseen hyvässä kunnossa". Vähän kai tarvisi hitsata. Tai sitten vähän enemmän... Melkoisesti tuohon nurkkaan sai lopulta uutta ainesta laittaa. Jälleen kerran saa myöntää, että hitsaria ei minusta tule. Ehkäpä se kun enemmän treenaisi ja jaksaisi pelata säätöjen kanssa. Mutta kohtalaisen tyytyväinen olen tulokseen, kyllä kai tuo aikansa kestää. Päälle vielä sinkkimaalit, ettei ruostu heti poi